JÄSENET

Yhdistyksen historia

Skepparsin historia kumpuaa juuriltaan vuoteen 1974, jolloin SF-Caravan Itä-Uusimaa ry sai alkunsa. Siitä lähtien Skeppars on kasvanut ja kehittynyt tarjoten jäsenilleen unohtumattomia kokemuksia ja yhteisöllisyyttä vuosikymmenestä toiseen.

Skeppars 50 vuotta.

Miten nykyinen SF-Caravan Itä-Uusimaa ry sai alkunsa - missä ovat juuremme ?

Ajatus Itä-Uusimaalaisten omasta karavaanikerhosta syntyi SF- Caravan ry:n 10-vuotisjuhlissa, joita vietettiin Keimolassa vuonna 1974. Juhlien​​ järjestäjänä oli SFC Helsinginseurdun kerho, johon silloiset Itä-Uusmaalaiset jäsenet tuolloin kuuluivat.

Silloinen liiton puheenjohtajan näkemyksen mukaan oli tilaus pienemmälle kerholle itäisellä Uudellamaalla. Niinpä Börje Tengström lähti edistämään asiaa Raimo Ylimyksen kanssa. Tuolloin Suomessa oli jo 14 kerhoa ja näin ajateltu ja suunniteltu kerho olisi 15:ta.

Ensimmäinen valmisteleva keskustelutilaisuus pidettiin Porvoon katsastuskonttorilla 23.5.1974. Paikalla olivat silloin seuraavat aktiivit: P-O​​ Johansson, Albert Norrgård, Pentti ja Eila Pönni, Erkki, Raili ja Satu Bottas, Veikko Toivanen, Alf ja Marianne Forsell, Arnold Färdig, Raimo Toivonen, Ingmar ja Marjatta Nylander, sekä Raimo ja Marjatta Ylimys.

Perustettavan SF-Caravan Itä-Uudenmaan kerhon ensimmäinen kokous pidettiin Pernajan Rönnäsissä 17.8.1974.

SF-Caravan Itä-Uudenmaan kerhon ensimmäinen johtokunta koostui seuraavasti P.O.Johanssonin rakennustoimistossa 2.9.1974 pidetyssä kokouksessa seuraavaksi:

Puhenjohtajana aloitti: Raimo Ylimys,​​ sihteerinä Tuula Tuormaa, varapuheenjohtajana P.O.Johansson, ulkop. sihteerinä Marita Frisk, johtokunnan jäseninä: Ritva Ståhls, Rolf Ståhls, Raili Bottas, Alf Forsell, Anne Forsell, ​​ Pentti Pönni.

Vuonna 1976 SF-Caravan muuttui liitoksi, jolloin myöskin​​ kaikkien silloisten kerhojen tuli liittyä liiton alaisuuteen rekisteröityneinä yhdistyksinä.

Oma kerhomme muuttui yhdistykseksi nopeassa tahdissa. Tästä saamme kiittää Erkki Tuormaata, joka toimi tuolloin mm. Liiton hallituksessa ja sääntötoimikunnassa.

Miksi SFC-järjestysnumeromme on 006 ?. Ensimmäiset 10 liiton jäsennumeroa arvottiin ja seuraavat kerhot saivat numeronsa liittymisjärjestyksessä.

Yhdistyksemme puheenjohtajat kautta aikain:
PUHEENJOHTAJAKOTIKUNTANUMEROALKAENÄTTYEN
Raimo YlimysPorvoo113217.8.197416.5.1976
Marita FriskLoviisa80216.5.19765.11.1980
Antti ParikkaPorvoo54825.11.198012.11.1984
Monica BomanPorvoo1221612.11.198419.11.1985
Tapio ErikssonPorvoo435019.11.19859.11.1989
Bjarne FagerstedtPorvoo336459.11.198927.3.1995
Jorma TeittinenPorvoo3476927.3.199527.10.1997
Roger RaskPorvoo7025627.10.199730.10.2000
Jorma TeittinenPorvoo3476930.10.200029.10.2001
Roger RaskPorvoo7025629.10.200127.10.2003
Anja PielaPorvoo7582227.10.200323.10.2006
Lauri MatikkaKerava8866823.10.200627.10.2008
K. SaarinenPorvoo11220027.10.200827.10.2014
Jorma TeittinenVantaa3476927.10.201431.12.2018
Pentti OksanenPorvoo1317371.1.201919.4.2021
Pia Heikkinen vpjSipoo13799619.4.202129.5.2021
Marko KetvelTuusula13143629.5.2021
Evästeiden käyttö

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi, kun selaat sivustoa. Näistä tarpeellisiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnalle. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Mutta joidenkin evästeiden käytöstä poistaminen voi vaikuttaa selauskokemukseesi.

Ehdottoman välttämättömät evästeet

Ehdottoman välttämättömän evästeen tulee olla käytössä aina, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijöiden lukumäärää ja suosituimpia sivuja.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.

Analytics

Analyyttisiä evästeitä käytetään ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.